Kyllä mun se on vain todettava, että mullon ihmisiä on ikävä, pitkään en halunnut ajatella näin. Nyt kun valmistun opinnoistani, siinä kolmessa vuodessa oon ehtiny tutustua moneen hyvään tyyppiin.
Ekana vuotena ramppasin paljon nuokkareilla, sieltä löyty 2 parasta ystävääni. Yhteen ehkä otin harvemmin yhteyttä, mutta silti suhteemme toisiimme säilyi avoimena. Se tyyppi lähti jo puolvuotta sitten toiselle puolelle Suomea. Kaipaan tän yhen tyypin harmoonista olemusta ja arvostan sen rauhallisuutta kaikkeen. Istuskeltiin ja juteltiin pitkiä keskusteluja kaikesta. Tätä toista tyyppiä näen vähän liikaakin, paitsi että näin, nyt mulla on enään 2 viikkoa jäljellä nähdä kaikkia läheisimpiäni. Tän toisen tyypin kanssa on aina riehakkain ja jopa kapinallisin meno, tällä tyypillä tuntuu aina olevan ongelmia elämänsä kanssa, useampi itseaiheutettuna. Parasta tän tyypän kans on jaettuna yhteinen levottomuus, turhautuminen ja pitkät räkänaurut. Oon varma että vielä joskus päädytään kahdestaan festareille riehumaan ja tanssimaan, kunhan oltais ensin vähän rikkaampia.
Puhumatta nyt muista kavereistani ja kaveriryhmistäni, nyt ikävöin ja muistelen noita kahta hassulia. Tulen ikävöimään jokaista kaveriani ja ystävääni.
Nyt viimeisenä vuotena läheisiä on alkanut hiipumaan yksi kerrallaan joko jatko-opiskelemaan tai ihan työelämään ja kaikki toisille paikkakunnille. Itselleni toivoisin jotain pysyvää työpaikkaa edes muutamaksi vuodeksi.
