Parisuhdekriisi!

Palautuuko parisuhde, jos muutan takaisin paikkakunnalle, jossa muruseni on?

Haluanko mä sitä? En oo varma.

Toisaalta hän on äärimmäisen suloinen, ymmärtäväinen ja huomaavainen persoona. Komistus, joka kertoi eilen ”eroamispuhelussa” mun olevan täydellinen, että ansaitsisin parempaa ja minusta ei löydy koko suhteen ajalta mitään negatiivista, sekä olisin aina tervetullut hänen luokseen. Hän kertoi tarvitsevansa kokominut, fyysisenkin olemukseni suhteessamme. Hänen kanssaan ei onnistu etäsuhde, mitä se on ollut jo puolivuotta. Yritin saada kommunikointiamme lisääntymään viestittelemällä useammin, mutta muru useimmiten muka vaan unohti keskustelun jättäen luetulle tai ei. Puhelutkaan ei kuulemma onnistu.

Ensimmäisen kysymyksen mun alunperin piti kysyä vain murultani, eikä itseltäni. Mutta haluankin käydä asian läpi kirjoitettuna, niin selkeytän ajatuksiani ja valintojani.

Moni asia mun päätä vaivasi meidän suhteessa, toisen epäjärjestelmällisyys, sotkuisuus, pienten lupausten rikkominen itseltä ja muilta, yllättäen vaihtuvat aikataulut ja niistä kertomattomuus. Tää on kuin rikoslistaa kertoisi, kauheeta!

Me sovittiin eroavamme ensiviikolla, jolloin nähdään. Ja sovittiin, että me leivotaan erokakku, sellainen sydämen muotoinen, joka leikataan keskeltä halki, jolloin me erotaan virallisesti. Ajattelin sen olevan hauska idea kutsua myös kavereita, mutta muru keksi, että pidetään se vain kahdenkesken. Voi olla, että siitä tulee niin surullista ja romanttista, etten millään syyllä haluakkaan erota, ei tiedä.

Mietimme siirtymistä friends with benefits suhteeseen. Se tulee varmasti tuntumaan oudolta, kun en ole ennen ollut semmoisessa. Onko se sitten vain seksiä ilman tunteita? Miten edes ryhdyn tunteettomaksi tän suhteen jälkeen, kerta tää on mun parhain ikinä ollut suhde. Mutta sen tyypän paikkakunnassa ei tapahdu mitään, kuolen tylsyyteen siellä, jos muutan sinne.

Miten ihmissuhteet vaikuttavatkaan niin paljon muhun, ihmiseen. My days. Pitääpäs tästä lähteä kohta metsästämään uusi pookey.

Piirit jää kaukaisuuteen, kun opiskelut päättyy

Kyllä mun se on vain todettava, että mullon ihmisiä on ikävä, pitkään en halunnut ajatella näin. Nyt kun valmistun opinnoistani, siinä kolmessa vuodessa oon ehtiny tutustua moneen hyvään tyyppiin.

Ekana vuotena ramppasin paljon nuokkareilla, sieltä löyty 2 parasta ystävääni. Yhteen ehkä otin harvemmin yhteyttä, mutta silti suhteemme toisiimme säilyi avoimena. Se tyyppi lähti jo puolvuotta sitten toiselle puolelle Suomea. Kaipaan tän yhen tyypin harmoonista olemusta ja arvostan sen rauhallisuutta kaikkeen. Istuskeltiin ja juteltiin pitkiä keskusteluja kaikesta. Tätä toista tyyppiä näen vähän liikaakin, paitsi että näin, nyt mulla on enään 2 viikkoa jäljellä nähdä kaikkia läheisimpiäni. Tän toisen tyypin kanssa on aina riehakkain ja jopa kapinallisin meno, tällä tyypillä tuntuu aina olevan ongelmia elämänsä kanssa, useampi itseaiheutettuna. Parasta tän tyypän kans on jaettuna yhteinen levottomuus, turhautuminen ja pitkät räkänaurut. Oon varma että vielä joskus päädytään kahdestaan festareille riehumaan ja tanssimaan, kunhan oltais ensin vähän rikkaampia.

Puhumatta nyt muista kavereistani ja kaveriryhmistäni, nyt ikävöin ja muistelen noita kahta hassulia. Tulen varmana ikävöimään jokaista kaveriani ja ystävääni kehen.

Nyt viimeisenä vuotena läheisiä on alkanut hiipumaan yksi kerrallaan joko jatko-opiskelemaan tai ihan työelämään ja kaikki toisille paikkakunnille. Itselleni toivoisin jotain pysyvää työpaikkaa edes muutamaksi vuodeksi.

Jos tai kun saan töitä, nii ehkä saan taikinalätynkin tän alle🥱