Sehän on varmasti hieno tunne olla äiti. Varsinkin upein tunne tulee silloin, kun saa oman lapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä ja näkee kasvun ihmeen. Vai onko näin? Se vain on, etten itse ole äiti kenellekkään, niin en tiedä. Epäröin tulenko ikinä priorisoimaan aikaani äitiydelle.
Olen kyllä miettinyt millainen olisin äitin roolissa. Opettaisin lapsilleni kaiken mitä tiedän, jotta he osaisivat olla jotenkin valmiita päästettäväksi maailmaan. Varmistaisin, että he osaisivat nauttia elämästä ja sen pienimmistäkin hetkistä, sekä puolustamaan itseään ja omiaan tarpeen tullen. Varmistaisin myös, että heillä olisi sopivasti tietoa ja taitoa. Ei omista lapsista tietenkään voi hioa itse täydellisyyttä, mutta kuitenkin sinne päin, jotta lapsi voi myöhemmin kiinnostua tietotaidoista ja kehittää niitä.
Toisaalta lapsettomana säästyisi paljon rahaa ja aikaa. Jokainen lapsi on kuin yli 18 vuoden taideprojekti, johon täytyy käyttää energiaa. Toisaaltahan se voi palkita, jos omista lapsista kasvaakin hyviä ystäviä itselleni.
Minua on pelottanut ajatus, jos lapsellani olisi joku vaiva, siis liikkumis- tai aivovaurio. Tuolloin aikaani voi mennä vielä enemmän siihen yhteen lapseen ja en tiedä miten jaksaisin sellaista. Olen kylläkin huomannut, kuinka monet vanhemmat selviytyvät vaivoista huolimatta hoitamaan lapsiaan hyvin.
Lisäpelkokuvana on, kuinka stressaavaa äitinä olo on. Koko ajan huolissaan lapsistaan, pyykit hoideltava, tiskit tiskattavana, etätyöt tehtävänä. Jos siis lapsia joskus hommaan – varmistan, että minulla on toimivat pyykki- ja tiskikone, sekä hyvä puoliso, ja vielä oma äiti ja isä, jotka toimisivat lapsenvahteina.
Nyt jos minulle putkahtaisi lapsi, se olisi erittäin odottamatonta, enkä halua vielä lapsia. Todennäköisesti pistäisin sen adoptioon, ellen abortilla sitä olisi jo voinut välttää.
Olen todennut, etten ole vielä valmis kasvattamaan toista ihmistä, koska olenhan itsekin vielä lapsi aivojen kehityksen kannalta ja ei minulla olisi toiseen ihmiseen varaakaan.
Onneksi minulla ei ole mitään kiirettä äitiyteen. Sen aika koittaa ehkä 10 vuoden päästä, kun olen kolmekymppinen. Tietenkin siihen mennessä olen jo miljonääri, jolloin lapsenhankinta ei ole kiinni rahapulasta.
