Tämä on yks niistä noloista hetkistä, joka tulee aika-ajoin vainoamaan iltaisin. Silloin kun aivot levähtää ja kaivertuu aivon sopukoihin kurottamaan niitä ei haluttuja muistoja.
Opiskeluaikoina tutustuin yhteen mukavaan heppuun. Keskustelimme pitkään kaikkea hassua. Hänellä oli muistettava nauru, koska se ei ollut sellainen tylsänormaali. Me naurettiin jollekkin jutulle, kunnes tajusin nauravani hänenlaillaan. Ajattelin samantien, että hän saattoi ottaa sen pilkkaavana matkia häntä, mutta en oikeasti tiedä. Toivon, ettei se hetki jäänyt hänelle samanlaisena mieleen niin kuin minulle.
Joskus peilisolujen olisi parempi olla toimimatta.