Huomasin tässä, ettei kotityöskentely siis etätyö sovi yhtään mulle, eikä varsinkaan omassa huoneessa vanhemmillani.
Kotona on koko ajan keskeytyksiä ja yhtäkkisiä menoja.
Se on tullut tärkeäksi, että töillä pitää olla oma rakennus ja koti pitää pyhittää levolle ja omille askareille.
Silloin, kun olin vielä olohuoneessa. Meno meni näin: Pikkuveli tuli ny tohon viereen pelaamaan pelejään ja nyt en pysty keskittymään, ja koira kusi lattialle, nyt pitää viedä koira ulos ja siivota. Ah karitsat taas huutaa, pitääpäs ne ruokkia.
Sentään omassa huoneessa on vielä rauhallista, mutta harmittaa se kun työpiste on pitänyt siirtää sinne.
Sitten kun menen ihmistenilmoille alakertaan, jossa kaikki tapahtuu, silloin tulee aina jotain muuta tekemistä.
Palautuuko parisuhde, jos muutan takaisin paikkakunnalle, jossa muruseni on?
Haluanko mä sitä? En oo varma.
Toisaalta hän on äärimmäisen suloinen, ymmärtäväinen ja huomaavainen persoona. Komistus, joka kertoi eilen ”eroamispuhelussa” mun olevan täydellinen, että ansaitsisin parempaa ja minusta ei löydy koko suhteen ajalta mitään negatiivista, sekä olisin aina tervetullut hänen luokseen. Hän kertoi tarvitsevansa kokominut, fyysisenkin olemukseni suhteessamme. Hänen kanssaan ei onnistu etäsuhde, mitä se on ollut jo puolivuotta. Yritin saada kommunikointiamme lisääntymään viestittelemällä useammin, mutta muru useimmiten muka vaan unohti keskustelun jättäen luetulle tai ei. Puhelutkaan ei kuulemma onnistu.
Ensimmäisen kysymyksen mun alunperin piti kysyä vain murultani, eikä itseltäni. Mutta haluankin käydä asian läpi kirjoitettuna, niin selkeytän ajatuksiani ja valintojani.
Moni asia mun päätä vaivasi meidän suhteessa, toisen epäjärjestelmällisyys, sotkuisuus, pienten lupausten rikkominen itseltä ja muilta, yllättäen vaihtuvat aikataulut ja niistä kertomattomuus. Tää on kuin rikoslistaa kertoisi, kauheeta!
Me sovittiin eroavamme ensiviikolla, jolloin nähdään. Ja sovittiin, että me leivotaan erokakku, sellainen sydämen muotoinen, joka leikataan keskeltä halki, jolloin me erotaan virallisesti. Ajattelin sen olevan hauska idea kutsua myös kavereita, mutta muru keksi, että pidetään se vain kahdenkesken. Voi olla, että siitä tulee niin surullista ja romanttista, etten millään syyllä haluakkaan erota, ei tiedä.
Mietimme siirtymistä friends with benefits suhteeseen. Se tulee varmasti tuntumaan oudolta, kun en ole ennen ollut semmoisessa. Onko se sitten vain seksiä ilman tunteita? Miten edes ryhdyn tunteettomaksi tän suhteen jälkeen, kerta tää on mun parhain ikinä ollut suhde. Mutta sen tyypän paikkakunnassa ei tapahdu mitään, kuolen tylsyyteen siellä, jos muutan sinne.
Miten ihmissuhteet vaikuttavatkaan niin paljon muhun, ihmiseen. My days. Pitääpäs tästä lähteä kohta metsästämään uusi pookey.
Oon alkanu tuntee ihan uutta tunnetta mulle, rapistuvaa rakkautta. Naama rutussa kyynelehdin välillä. Puristaa rintaa, kun ajattelen mun ja mun murun suhteen olevan jo musertunut. Se jännite vie keskeltä rintaa hengityksen ja sitten tulee kylmät väreet alas kehoon.
Meiän suhde ei enää toimi, en pysty enää jatkamaan, en oo onnellinen, enkä enää ajattele hänestä tai juttele hänelle innoissani. Ehkä meidän pitää vain lopettaa tää paska. Oon jo luovuttanu suhteen parantamisesta.
Damn
En oo ollutkaa näin syvällisessä parisuhteessa aikasemmin. Ymmärrän tosin paremmin kaikkia sydänsuru -lauluja, mua vaan on alkanut ärsyttämään niiden kohdalla.
Tää tyyppä ”unohtelee” liian monesti asioita, niinkuin viestittelyn. Oon pitänyt arvossa, että suhteissa aloitetaan ja kysytään ”vuorotellen” kuulumisia, ettei viestien ekanalaitto oo vaan toisen homma. Hän kysy viimeks yli kuukausi sitten kuulumisia ensin. Ärsyttää miks ees tarkistin sen 2 kertaa jopa.
Sisko suositteli mulle, että löytäisin paremman poikaystävän. Ehkä pitäisi ottaa neuvosta vaari.
Tännää ehin olla vaan tunnin töissä, koska mun paskominen ei loppunu, nii piti kävellä takas kotiin.
Arvelisin että tämä paskan loputon tulo ja vatsavaivat alko jo eillen siitä, kun söin extra tulisia nuudeleita. Ihan hyvin ne meni suusta alas laukkuun ja eilisiltana kuulin vain mahasta vähän omituisia ääniä. Tänäaamuna mun vatsa kyllä näytti parhaansa mihin se pystyy. Ramppasin niin monta kertaa vessassa, ettei mun työntouhu saanut alkuakaan😔
Tältä näytin vessassa, paitsi että en itkeny, vaan hikoilin🥺
Tosin mun työntouhu ois ollu vaa pilakuvien piirtämistä työkamuista, oisin kyll halunnu olla siel iha vaa hyvän ilmapiirin takia. Mullo ennää kolme työpäivää jälellä nähä mun työkamui😭😭😭 sitte mun internship ja opiskelut ovat tulleet päätökseen. Tämä on järkyttävää.
Pääsin just kokeilemaan tankotanssia ekaa kertaa! Aikaisemmin olen harrastanut vain paritanssia ja mulle tää tanssin muoto on aivan uusi ulottuvuus.
Ensin henkilökunta esitteli minulle tilat, kaikkialla oli vaaleanpunaista aaaah! joillakin tanssijoilla oli lopuillaan harjoituksensa, joten näin extreme hyviä esityksiä vilaukselta. Ihailin jokaista liikettä aivan suu ammollaan. Ensimmäisessä näkemässäni huoneessa roikkui hularenkaita katosta ja tanssijoiden liikkeet olivat eleganttisia. Toinen huone oli varustettu tangoilla, tuleva ohjaajani istuu lattialla oppilaidensa kanssa valmistautuen lopettamaan tuntinsa. Yhtäkkiä joku heistä otti haltuun tangon oven edessä ja tanssi aivan upean hurjalla tavalla. Oooh tuosta mäkin halun oppia jotain🤩 tällä miestanssijalla, niinkuin muillakin heistä oli korkeat korot ja kopsahdukset kuului kovaa tanssin aikana. Ne liikkeet oli todella varmoja ja nopeita. Minullakin oli mahdollisuus vuokrata omat korot, mutta parempi vain etten todellakaan ota ekalle kerralleni niitä.
Tanssitunti alkoi nimen huudolla. Tuntui että me venyteltiin ja lämmiteltiin nopeaan tahtiin, vaikken tuntenutkaan ajankulua, se tunti tuntui liian lyhyeltä. Alussa hiukseni oli koko ajan edessäni, kunnes intensiivisen lämmittelyn jälkeen hain pukkarista hiuspantani, jota onneksi en jättänyt kotiin. Ensimmäisessä tankoliikkeessä: olen tangon vieressä ja nousen varpailleni, otan oikealla kädellä kiinni tangosta aivan ylhäältä ja vasemmalla kädellä alempaa, otan askeleen vasemmalla jalalla ja nyt pyörin tangossa jalat koukussa. Aina uuden liikkeen kanssa, me vain päivitettiin edellistä vähän hankalemmaksi.
Toisen harjoituksen kohdalla huomasin kuinka karusellia se pyöriminen oli, varsinkin siirtyessä lähemmäs pyörivää tankoa – vauhti nopeutui🤪😵💫
Siinä todellakin piti oppia enemmän luottamaan kehoonsa ja lukemaan sitä missä mikäkin kehonosa on. Mietintäni jossain vaiheessa: noniin yksi jalka on nyt kiinni tangossa ja kädet on tuolla ja tuossa, nyt vain pitää nostaa toinen jalka vasten tankoa ja pyöriä… kuvittelen jo miten fysiikkani ei toimi ja lysähdän maahan… noniin! mitäh se toimii!! ÄÄÄÄÄH.
Yks haaveeni on osata joku tietty tanssin laji ja harrastaa sitä. Ehkä seuraavaksi testaan millaista on viettelevä tanssi penkkiä hyödyntäen.
Välillä kun jalka piti taivuttaa äärimmilleen, toisessa jalassa tuntui, kuin suonenveto olisi alkamassa. Näissä harjoituksissa jalkataipeeni kärsivät eniten, koska ne oli useamman ajasta kiinni tangossa. Mutta pitää tietää, että pieni kipu kuuluu lähes joka lajiin. Varsinkin uuden lajin aloittaessa esimerkiksi lentopallossa käsivarsissa voi esiintyä herkkyyttä ja mustelmia, siihenkin onneksi tottuu.
Kuulemma tein hyvin ensikertalaiseksi, mutta yksi liike piti toistaa, niin että mulle tuli enemmän varmuutta peliin.
Tanssitunnin lopuilla käteni alkoi luisua ja kädet eivät enään jaksaneet pitää minua tangossa. Minua alkoi hiukan tuntumaan päässä tummalta, vartalo kylmältä ja olevan heikko. Kerroin ohjaajalle huonosta olostani ja hän onneksi ohjasi minut parvekkeelle istumaan ja hengittämään syvään lopputunniksi, eli viideksi minuutiksi.
Tiedän kyllä miksi minua heikotti ja kerroinkin tästä. Tanssituntia ennen olin syönyt aamupalakseni vain yhden omenan, enkä ole harrastanut aktiivisesti muuta liikuntaa😥
Tämän aamun rytmi oli ärsyttävä, koska minun piti ensimmäisen kerran herätä 7.30 viemään roskat ulos ja vieläpä lomapäivänä! En saanut tarpeeksi unta siihen mennessä, joten kurkkuuni sattui se ja päätin nukkua vielä kolme tuntia ennen tanssitunnin alkua. Sen jälkeen ehdin juuri ja juuri käydä ostamassa itselleni aamupalani maailman ruuhkaisimmasta kaupasta. Oma syy siis heikotukselle, myönnän🤪
Viikon ajan suunnitelmaani kuuluu tehdä home workout, välillä kevyttä minujumppaa ja välillä hikitreeni. Seuraavalle viikolla sallin itseni tilata uuden tanssivuoron, jolloin voin tehdä ja oppia paremmin tankotanssia. Vaikkei kunto kohenisikaan viikossa, se lisää ehkä murto-osa prosentin verran kestävyyttä
Ihailen meikkaamista, vaikken itse ikinä jaksa meikata isommin. Ihailen miten suuren työn joku vaivannäkee ja nauttii siitä, vaikka se iltaan mennessä pitää pyyhkiä pois. Kaikki tyylit näyttää upeilta minimalistisesta ja sievästä suureen ja koreilevaan meikkaamiseen. Välillä olen miettinyt voisinko olla hyvä meikkaaja työkseni, jos opiskelisin sitä alaa. Se idea vain ei ole vielä lähtenyt liitoon, kun mulla on jo paljon muita suunnitelmia.
Omaan harvaan käyttööni on maksimissaan kuulunut aina ripsari ja uusimpina on tullut käyttööni huulipuna ja eyeliner. Sen enempää en ole vaivautunut syventymään meikin maailmaan, vaikka välillä olen päätynyt katsomaan jotain meikkausvideoita, se ei tuo taitoa, vaikka toivoisi. On upeaa miten jotkut osaa sen taiteen lajin. Mulla on vaan eri tyyli, teen paperille taiteeni.
Oon jo jonkin aikaa miettiny mun tulevaisuutta. Varsinkin millasta mun mummoelämä tulee olee. Eli millaista mun haave-elämä ois 60 v pääst, jolloin oon noin 80, oho, aika hullun kuulosia lukuja.
Ajelen hemosiistillä kuplavolkkarilla ympäri kyliä ja kaupunkeja musiikki pauhaten täysillä. Näyttelen ikkunasta keskariani kaikille nuorille aurinkolasit päässäni. Haen lapsenlapseni alakoulusta ja hän pääsee elämänsä siisteimpään kyytiin siistin mummonsa kanssa, joka antaa salaa 50 e ylimääräistä rahaa ja sanon ”Osta jotai herkkui kaupasta! Elä kerro äitilles”. Siihen aikaan oon tietenki miljonääri.
Sitten välillä, ehkä joka kolmas vuosi kyllästyn ihmisiin kaupungin elossa ja kaikkeen ympärilläni, niin lähden Norjaan yksinäisille vuorille. Mukana on kasaripaku, ukulele, kissa, koira, onki ja mun oma yksitykis sensei, joka opettaa mulle elämän salaisuuksia. Ukulelella viihdytän itseäni, kissa ja koira tuo elämäniloa ja sopivasti vähän vastuuta, ja opettajamestari tuo mulle rauhallisia ajatuksia. Ainiin ja paku on mun asunto ja mun maalitaulu, johon taiteilen.
Niin öö tulevat 10 vuotta… oon mää suunnitellut mun eläkepäivät jo ja seuraavan tulevan vuoteni ehkä yrittäjänä. Mutta tarviiko sitä välimatkaa miettiä? Kai se väliaika aika on se, jolloin löydän itselleni sen kasaripakun.
Kyllä mun se on vain todettava, että mullon ihmisiä on ikävä, pitkään en halunnut ajatella näin. Nyt kun valmistun opinnoistani, siinä kolmessa vuodessa oon ehtiny tutustua moneen hyvään tyyppiin.
Ekana vuotena ramppasin paljon nuokkareilla, sieltä löyty 2 parasta ystävääni. Yhteen ehkä otin harvemmin yhteyttä, mutta silti suhteemme toisiimme säilyi avoimena. Se tyyppi lähti jo puolvuotta sitten toiselle puolelle Suomea. Kaipaan tän yhen tyypin harmoonista olemusta ja arvostan sen rauhallisuutta kaikkeen. Istuskeltiin ja juteltiin pitkiä keskusteluja kaikesta. Tätä toista tyyppiä näen vähän liikaakin, paitsi että näin, nyt mulla on enään 2 viikkoa jäljellä nähdä kaikkia läheisimpiäni. Tän toisen tyypin kanssa on aina riehakkain ja jopa kapinallisin meno, tällä tyypillä tuntuu aina olevan ongelmia elämänsä kanssa, useampi itseaiheutettuna. Parasta tän tyypän kans on jaettuna yhteinen levottomuus, turhautuminen ja pitkät räkänaurut. Oon varma että vielä joskus päädytään kahdestaan festareille riehumaan ja tanssimaan, kunhan oltais ensin vähän rikkaampia.
Puhumatta nyt muista kavereistani ja kaveriryhmistäni, nyt ikävöin ja muistelen noita kahta hassulia. Tulen ikävöimään jokaista kaveriani ja ystävääni.
Nyt viimeisenä vuotena läheisiä on alkanut hiipumaan yksi kerrallaan joko jatko-opiskelemaan tai ihan työelämään ja kaikki toisille paikkakunnille. Itselleni toivoisin jotain pysyvää työpaikkaa edes muutamaksi vuodeksi.
Tästä haaveesta en ole vielä läheisille joutanut jorista. Mä niin haluan matkustaa yksin, ilman ketään muuta, joka saattaa pysyä liian kauan mun kanssa. Vaikka pitkäaikainen seura ois mukavaa ja tulee naurettua ja vietettyä hyvää aikaa. Tuntuu että tarviin jonkun pitkän matkan jonnekkin vaan yksin, ei väliä onko se ulkomailla vai Suomen rajojen sisällä.
Haluan vapauden olon, ilman liian tarkkoja aikatauluja, edes vuodeksi itselle omistettu matka. Kun on muita henkilöitä matkassa, pitää miettiä muidenkin tarpeita. Riittääkö ruoka ja vesi? Nyt taas pitää ostaa lisää vessapaperia. Enemmän ihmisiä, enemmän tarpeita ja kiirettä. Monesti kaikilla on aina kiire kävellä jonnekkin. Yksin jos olisin, voisin täysillä nauttia matkasta ja hidastella niin paljon kun vaan sielu halajaa ilman ylimääräistä valitusta.
Toteutan tän matkusteluhaaveen joskus, sen aika ei selkeesti oo vielä tän vuoden alussa, mutta jo kolmen kuukauden päästä voin valita mitä teen, kun opiskelut on ohi. Suunnitelmissa on tietenkin vakituinentyö matkustelun lisäksi, mutta ei työ ole hyvä syy jumittua yhdelle paikkakunnalle.
Haluun nähdä paikkoja, ikuistaa mua puhuttelevampia paikkoja, ihmisiä ja mitä vaan valokuviin ja mustekynällä paperiin.
